perjantai 5. lokakuuta 2012

Intiaa filmillä

Tässäpä näitä filmikuvia, näköjään intialainen kamera toimi ihan hyvin! Siellä siintää Mapusan maustetori, noosu ja kiinalaisia kalastusverkkoja. Taisi yksi hipsterikenkäkuvakin filmille livahtaa. Harmi vaan, että parista viimeisestä kuvasta tuli noin tummia.. mutta kaipa niistä jotenkin selkoa saa.
Toinen filmirulla odottelee vielä kehitystä, siitä sitten myöhemmin lisää.

tiistai 2. lokakuuta 2012

polkupyöräsormuksen mahtavuus on suunnaton

Huih, olen palannut Suomeen, mutta ajatukset lienevät vielä matkalla. Reissu oli kertakaikkiaan mahtava, viisi viikkoa Intiassa ja Sri Lankassa hujahti nopeasti, jokaisesta päivästä suunnattomasti nauttien. Oli norsuja ja riksoja, parasta kasvisruokaa ja kookospähkinöitä, kulkukoiria ja ystävällisiä ja niin sydämellisiä ihmisiä. Mukaani sain uusia kokemuksia ja ajatuksia ja niin edelleen. Ehdottomasti Intiaan on päästävä joskus uudelleen!
Mutta ihanaa oli myös palata kotiin, tänne oli tullut kirpeä syksy miun istuessa palmujen alla. Ah, pitkästä aikaa ruisleipää ja kirppiksiä!
Viikonloppuna saan matkakuvien filmit kehityksestä, saas nähä millaisia kuvia tulee intialaisella filmikameralla.


Ja kieltämättä seuraava matka on jo suunnitteilla, täältä tullaan, maailma!

maanantai 3. syyskuuta 2012

Ajatus täältä tropiikin paahteesta

Heipä! Ilmoittelen vaan että olen tällä hetkella Intiassa ja palaan joskus kolmen viikon päästa Suomeen. Olen siis aikalailla netitön ja blogipimennossa siihen asti. Terveissii sinne!

perjantai 10. elokuuta 2012

do-it-yourself kalansilmä

Hoi! Viimeinkin kokeilin diy-fisulinssin tekoa, ja ihan kelpo tuote siitä tulikin! Tässä siis muutama kuva tekoprosessista, vähän ohjetta ja pari otosta valmiin obskun läpi kuvattuna.

 
Tarvitset jonkinlaisen purkin, esimerkiksi suuren lääkepurnukan, sellaisen joka mahtuu objektiivisi päälle. Ja purkin pitää olla tarpeeksi korkea ettei ovisilmän tappi osu obsun linssiin! Miulla tässä näin on kalkkipurnukka leikeltynä. Spraymaali riitti juuri ja juuri sisäpuolelle, muuten maalasin miranolilla loppuun.
Korkin keskelle on jo leikattu reikä ovisilmää varten, varokaa ettette leikkaa siitä liian isoa. Miulla siitä tuli juuri sopivan kokoinen, ovisilmässä olevilla kierteillä onnistui sen kiinnitys ilman mitään liimaa tahi teippiä.


Tässäpä on se ovisilmä. Niitä saa ihan rautakaupoista ja sellaisista romukaupoista aika edullisesti, 4,90 maksoi. Eli tämä vaan tuikataan, taikka kierretään, korkin reijästä ja aika lailla valmista on! Maalitahrat käsissä kuuluu asiaan. 


Semmoinen! Miulla tuo pysyy tarkennusrenkaan päällä ilman sen kummempia kiinnityksiä, tosin kiinnittämättömyys onkin hyvä juttu että saa manuaalitarkennusta säädettyä.

Tässä muutama fisukuva, kas näin!


Tällä fisulla saa siis tämmössii kunnon hipsterifiiliskuvia! Toivottavasti diy-linssistä kiinnostuneille oli tästä kököstä ohjeesta jotain hyötyä :---)

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Pirput parput


Ompelin äsken tällaisen hihnan Dianalle. Kangas on Marimekon Pirput parputtia ja eikös olekin mukavan väristä! Tikkaukset menee vähän sinne sun tänne, mutta ei se oo niin vakavaa. Uutta kalansilmää olen testaillut ja ensi viikolla voisi viedä filmin kehitykseen, että saa nuo viime kesästä asti säilötyt muistot viimein paperille.

maanantai 28. toukokuuta 2012

verhoihin kietoutuneena

Silvoin vanhat pitsiverhot ja ompelukoneen äärellä niistä syntyi jotakin uutta. Valmistujaismekko siis, ja farkkutakin selkämys. Taidan kyllä lisätä pitsiä vielä takin etupuolellekin... Ja eikös miulla ole hieno neulatyyny, ponikangas löytyi koulun jätekangaslaatikosta.

Perjantaina on miun valmistujaiset! Sittenpä olen tekstiiliartesaani, hurjaa. Suunnitelmissa on liihottaa pitsimekossa ja tennareissa, hiukset takkunutturalla ja kynsissä hopeahilelakkaa.

lauantai 5. toukokuuta 2012

Eesti on my mind


Oih Virossa oli kaunista, haluan heti takaisin nyt kiitos.
Oli värikkäitä puutaloja, antiikkipuoteja aarteineen, halpaa luomukasvisruokaa (ylläoleva nokkoslettuannos 2,8e). Niin ja käsityöliikkeissä paljon kaikkea kivaa hypisteltävää ja ostettavaa. Ostoksista ehkä myöhemmin lisää juttua tännekin.


 

Kolme päivää vierähti nopeasti, käytiin pitkillä kävelyillä, istuttiin meren rannalla, piknikkeiltiin hotellin terassilla, naurettiin ja nautittiin. Oli aika onnellista.


Argh aivot on jumissa eikä tekstiä tule, pitäisi mennä nukkumaan että jaksaa huomenna luokkaretkeillä. Enää olisi neljä viikkoa koulua ja sitten miusta pitäs tulla artesaani!! Lomaa odotan siis aika innolla, ja tietty seuraavia matkustelureissuja.. Liput on jo hankittu!!! :-----)