Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityöt. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

sadan vuoden blogitauko

Hei taas pitkästä aikaa! En suinkaan ole kuollut taikka lopettanut kokonaan bloggaamista, on vain ollut inspiraation puutetta ja muuta tekemistä. Parempi oli siis pitää reilusti taukoa ja odottaa sopivaa fiilistä. Kumma kyllä kaiken hiljaisuuden keskellä olen saanut muutaman uuden lukijan, hih kiitoksia! Tässä joitain juttuja joita olen tauollani puuhastellut:

Olen seikkaillut pitkin maita ja mantuja, ja ihastellut luonnon kauneutta. Puita ja vettä ja metsiä.

Piirtänyt kimalaisia ja muita söpöjä hyönteisiä. Nämä kaverit tässä kuuluvat grafiikan kurssin työn luonnoksiin.

Löytänyt kirppiksiltä kivoja paitoja ja mekkoja, ja Etsystä hienoimmat sienillä kuorrutetut kuoret puhelimeen.

Ommellut iloisen keltaisen piparkakkureunaisen laukun, materiaaleina kierrätysvillakangas ja vanha nahkavyö. 
Leikkinyt ennustajaeukkoa tarot-korttien kanssa, aamukahvin nauttimisen lomassa.

Saanut ja ostanut hyviä uusia vinyylejä. Parhaimmat ovat kyllä nuo isän vanhat Pekka Strengit, suurimmat aarteeni!

Katsotaas milloin taas tulee jotain kirjoitettua, toivottavasti ei mene kolmea kuukautta sentään! Nyt menen sekoittelemaan kasvivärin ja taion itselleni tummanruskeat kutrit. Heipä!

torstai 5. syyskuuta 2013

Paper cranes


"I always wonder why birds choose to stay in the same place when they can fly anywhere on the earth, 
then I ask myself the same question."

Vanha karttakirja + yksi rulla ompelulankaa + paljon aikaa + hieman kärsivällisyyttä = kuusi ketjullista origami lintuja. Näitä tuijotellessa on hyvä haaveilla tulevaisuuden reissuista.

torstai 11. heinäkuuta 2013

Takki hihnalle


No nyyyt vihdoinkin sain ommeltua kameran hihnaan päällisen, ja ihan kiva siitä tulikin! Vähän persoonallisemman näköinen, eikä kameraa roikottaessa raavi niskaa niin pahasti. Kangas Marimekon Pirput parputtia. Se on kyllä yks miun suosikkeja, pieniä palleroita ja värikin niin iloisen keltainen.

Ehkäpä noista kuvista saa edes jotain osviittaa siihen miten tällainen ommellaan, joten ompelukone esiin vaan!  Ja voisihan sitä sitten vastaisuudessa kirjoitella ohjeita ja vinkkejä kaikenlaisiin näpertelyihin ja DIY-juttuihin, jos kiinnostusta riittää? :----)

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

surrur


Järjestelin ompelunurkkauksen uusiksi, nyt alkaa näyttää tämäkin puoli asunnosta mukavalta! Ajattelin vielä maalata tuon ompelukoneen alla olevan peilipöydän mintunvihreäksi ja ripustaa jonkinlaisen inspiraatio/muistitaulun seinälle. Vanhasta hiustenkuivaajapömpelistä tehty kori toimii lankakoppana, ja toinen samanlainen on roskiksena. Mutta miepä tästä menenkin viihtyisälle nurkkaukselleni hurruuttelemaan itselleni uuden neulatyynyn, iloista loppuviikkoa!

perjantai 3. toukokuuta 2013

Matkustan ympäri maailmaa, laukussa leipää ja piimää vaan


Tidiii! Tällaisen laukun tein vanhasta koulukartasta, Marimekon kankaasta ja muutamasta napista. Kartta on takapuolelta kangasta ja etupuolelta jotakin pahvia, joten mistään ikuisesti kestävästä materiaalista ei ole kyse. Toivottavasti kuitenkin kestää ainakin tämän kesän riennot, aika mukavan näköinen siitä tuli :--) 

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Hipster dolls



Näissä epätarkoissa kuvissa esiintyy siskojen joululahjat, tadaa! Nämä hipsterit syntyivät askarteluhuovasta, kirjontalangoista ja pumpulista. Tekisi mieli askarrella muutama lisää, pari ideaa on jo valmiina... Itse tykkään eniten ankkuritatuoinneista ja noista viiksistä, tietenkin.

Oikein onnellista joulua kaikille! :3

torstai 22. marraskuuta 2012

löytöjä, löytöjä!


Tässäpä joitain viimeaikojen aarteita. Vanha kisutarjotin maksoi huimat kaksi euroa, eikö olekin hurmaava! Polaroidia on tuskin käytetty, hihna on vielä paketissa ja kamera on kaikinpuolin loistokunnossa. Mukaan tuli alkuperäispakkaus ja käyttöohjeet, jee! Toijalan kirpulta sain vanhan lääkeputelin, jossa aion pitää astianpesuainetta. Tampereelta ostin Ravenheadin lasit, viidelläkymmenellä sentillä neljä kappaletta.

Lopuksi kuva Höntistä, joka tykkää miun virkkauksista. Noista paloista on siis tulossa matto, mutta kai sitä pitää sitten jämäkuteista virkata Höntille oma torni!

torstai 8. marraskuuta 2012

perjantai 10. elokuuta 2012

do-it-yourself kalansilmä

Hoi! Viimeinkin kokeilin diy-fisulinssin tekoa, ja ihan kelpo tuote siitä tulikin! Tässä siis muutama kuva tekoprosessista, vähän ohjetta ja pari otosta valmiin obskun läpi kuvattuna.

 
Tarvitset jonkinlaisen purkin, esimerkiksi suuren lääkepurnukan, sellaisen joka mahtuu objektiivisi päälle. Ja purkin pitää olla tarpeeksi korkea ettei ovisilmän tappi osu obsun linssiin! Miulla tässä näin on kalkkipurnukka leikeltynä. Spraymaali riitti juuri ja juuri sisäpuolelle, muuten maalasin miranolilla loppuun.
Korkin keskelle on jo leikattu reikä ovisilmää varten, varokaa ettette leikkaa siitä liian isoa. Miulla siitä tuli juuri sopivan kokoinen, ovisilmässä olevilla kierteillä onnistui sen kiinnitys ilman mitään liimaa tahi teippiä.


Tässäpä on se ovisilmä. Niitä saa ihan rautakaupoista ja sellaisista romukaupoista aika edullisesti, 4,90 maksoi. Eli tämä vaan tuikataan, taikka kierretään, korkin reijästä ja aika lailla valmista on! Maalitahrat käsissä kuuluu asiaan. 


Semmoinen! Miulla tuo pysyy tarkennusrenkaan päällä ilman sen kummempia kiinnityksiä, tosin kiinnittämättömyys onkin hyvä juttu että saa manuaalitarkennusta säädettyä.

Tässä muutama fisukuva, kas näin!


Tällä fisulla saa siis tämmössii kunnon hipsterifiiliskuvia! Toivottavasti diy-linssistä kiinnostuneille oli tästä kököstä ohjeesta jotain hyötyä :---)

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Pirput parput


Ompelin äsken tällaisen hihnan Dianalle. Kangas on Marimekon Pirput parputtia ja eikös olekin mukavan väristä! Tikkaukset menee vähän sinne sun tänne, mutta ei se oo niin vakavaa. Uutta kalansilmää olen testaillut ja ensi viikolla voisi viedä filmin kehitykseen, että saa nuo viime kesästä asti säilötyt muistot viimein paperille.

maanantai 28. toukokuuta 2012

verhoihin kietoutuneena

Silvoin vanhat pitsiverhot ja ompelukoneen äärellä niistä syntyi jotakin uutta. Valmistujaismekko siis, ja farkkutakin selkämys. Taidan kyllä lisätä pitsiä vielä takin etupuolellekin... Ja eikös miulla ole hieno neulatyyny, ponikangas löytyi koulun jätekangaslaatikosta.

Perjantaina on miun valmistujaiset! Sittenpä olen tekstiiliartesaani, hurjaa. Suunnitelmissa on liihottaa pitsimekossa ja tennareissa, hiukset takkunutturalla ja kynsissä hopeahilelakkaa.

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Ocarina of time


Unettomista öistä on joskus hyötyäkin, sain eilen tehtyä pari nörttiriipusta Fimo-massasta. Okariinassa siis on toisella puolella triforce, ja se on lakattu hilekynsilakalla. Askartelulakka oli hukassa, mutta näköjään kynsilakka toimii ihan hyvin! 64-ohjaimessa on myös väritön lakka suojana. Tykkään näistä kyllä aika paljon!

Kuvat on instagram-laatua jee vihdoinkin se toimii myös androidilla! , miut sieltä löytää nimimerkillä kevytmelankolia.