sunnuntai 26. tammikuuta 2014

sadan vuoden blogitauko

Hei taas pitkästä aikaa! En suinkaan ole kuollut taikka lopettanut kokonaan bloggaamista, on vain ollut inspiraation puutetta ja muuta tekemistä. Parempi oli siis pitää reilusti taukoa ja odottaa sopivaa fiilistä. Kumma kyllä kaiken hiljaisuuden keskellä olen saanut muutaman uuden lukijan, hih kiitoksia! Tässä joitain juttuja joita olen tauollani puuhastellut:

Olen seikkaillut pitkin maita ja mantuja, ja ihastellut luonnon kauneutta. Puita ja vettä ja metsiä.

Piirtänyt kimalaisia ja muita söpöjä hyönteisiä. Nämä kaverit tässä kuuluvat grafiikan kurssin työn luonnoksiin.

Löytänyt kirppiksiltä kivoja paitoja ja mekkoja, ja Etsystä hienoimmat sienillä kuorrutetut kuoret puhelimeen.

Ommellut iloisen keltaisen piparkakkureunaisen laukun, materiaaleina kierrätysvillakangas ja vanha nahkavyö. 
Leikkinyt ennustajaeukkoa tarot-korttien kanssa, aamukahvin nauttimisen lomassa.

Saanut ja ostanut hyviä uusia vinyylejä. Parhaimmat ovat kyllä nuo isän vanhat Pekka Strengit, suurimmat aarteeni!

Katsotaas milloin taas tulee jotain kirjoitettua, toivottavasti ei mene kolmea kuukautta sentään! Nyt menen sekoittelemaan kasvivärin ja taion itselleni tummanruskeat kutrit. Heipä!